TANKOTANSSI

Tankotanssi peruskurssi Mikkeli
Johannatanko_edited.jpg

Alunperin Pole dance eli tankotanssi rantautui Suomeen n. 2007 ja on sen jälkeen levinnyt laajasti ympäri maata.

YOGA STUDIO Mikkelin upea studiotila tarjoaa hyvät puitteet tankoharrastukseen. Studiolta löytyy yhteensä 7 tankoa, mutta samalle tangolle mahtuu tunneilla useampi treenaaja, tällöin harjoittelemaan pääsee jopa 13 innokasta tankoilijaa.

Pääasiassa opetus tapahtuu pienryhmissä, jolloin jokainen oppilas saa laadukasta henkilökohtaista opetusta.

Tankotanssi on hauskaa, sekä fyysisesti haastavaa että palkitsevaa ja tehokas kuntoilumuoto. Itsensä ylittäminen, uuden oppiminen ja kehon eri taitojen kehittyminen innostaa harrastuksen parissa.

Tankotanssi kehittää notkeutta, lihasvoimaa, keskivartalon tukea ja erityisesti yläkehon voimaa.

Tankotanssitunneilla tehdään erilaisia vaihtuvia tanssillisia ja tangolla tehtäviä liikkeitä yhdisteleviä koreografioita musiikin mukaan. Tankotanssitunteihin sisältyy myös kiipeilyjä ja pitoja sekä pyörähdyksiä tangolla, joten tunnit ovat monipuolisia ja mukavia. On hyvä myös tiedostaa, että aluksi on hyvä varautua ruhjeisiin ja mustelmiin ennenkuin keho tottuu tangon kanssa tehtävään harjoitukseen.

Yoga Studio Mikkelissä tarjolla tankotanssin 4 viikon peruskurssi, jonka aikana oppii tankotanssin perusteet, helpot perusliikkeet ja pidot. Kyseessä ei siis ole akrobaattinen temppukerho, vaan kokonaisvaltainen tanssiharrastus jossa tanko on tärkeänä osana harjoitusta.

Tunneilla ja kursseilla ikäraja 15 vuotta.

Huom! YOGA STUDIO Mikkelissä EI ole tarjolla eroottista tankotanssia!

Varusteet:

Lämmittelyyn pitkähihainen paita ja -housut. Tankoilussa paras vaatetus on lyhyet shortsit ja toppi, jotta tankoa vasten saadaan hyvä ihokontakti kitkaa varten. Juomapullo ja oma pikkupyyhe tangon puhdistusta varten on hyvä varata aina mukaan.

Kurssien ohjaaja: Johanna Seppänen

Studiomme tuntitarjonnassa on tarjolla avoimia 60min perustason tunteja, joille voi tulla myös aikaisemmin tankotanssia treenanneet. Tunnin hinta 17€.

Itsenäisen harjoittelun tunneille, olet tervetullut tekemään harjoitusta itseksesi ilman ohjausta.

OHJATUILLA TUNNEILLA KESKITYTÄÄN OMAAN TREENIIN JA HARJOITUKSEEN!

KAVERIA NEUVOTAAN VAIN, JOS JAAT TANGON TOISEN OPPILAAN KANSSA.

VIEREISILLÄ TANGOILLA HARJOITTELIJOITA EI TUNNEILLA MENNÄ OMAEHTOISESTI NEUVOMAAN.

Alkeiskurssit ilmoitamme fb-sivullamme/ verkkokaupassamme.